lauantai 28. huhtikuuta 2012

Mistä kaikki alkoi?

Meidän perheen esikoinen täytti hiljan kuusi vuotta. Jo raskausaikana minulle oli selvää, että tulen kantamaan lastani kantoliinassa. En tiedä, mistä ajatus kantamisesta nimenomaan liinalla kumpusi niin voimakkaana. Rintareppu ei ollut edes vaihtoehto. 

Näin jälkikäteen voin sanoa, että ilman kantoliinaa emme olisi tulleet toimeen esikoisen ensimmäistä vuotta. Esikoinen ei viihtynyt lattialla hetkeäkään eikä myöskään vaunuissa. Häntä käytännössä katsoen kannettiin koko ensimmäinen vuosi. Kantoliina oli korvaamaton apu, kun oli pakko tehdä kotiaskareita. Ulkoillessakin oli paljon mukavampi kantaa lasta kuin huudattaa vaunuissa. Kaupungilla liikkuessa ei tarvinnut etsiä vaunujen kanssa uusia reittejä, kun kantoliinan kanssa pystyi kulkemaan samoja reittejä kuin aiemmin.

Kestovaippojen käytön suhteen olin skeptinen ja pitkään aprikoin niiden käyttöä. Seikkailin Kestovaippainfon sivuilla ja turhauduin asiapaljoudesta, olin hukassa erilaisten vaippojen suossa. Onneksi minulle tarjoutui mahdollisuus tutustua vaippoihin paikan päällä vaippaesittelyssä. Äitini kommentti taisi olla se ratkaiseva tekijä kestovaippojen käytölle. Meille oli tulossa silloiseen asuntoomme putkistosaneeraus ja pitkä evakko oli tiedossa. Äitini totesi, että heillä ei sitten kertakäyttövaippoja käytetä, kun pestäviäkin on olemassa.

Ennakkoluuloista poiketen kestovaippailu ei ollutkaan vaikeaa. Alkuun käytimme harsoja ja kuorta, mutta eniten tykästyin taskuvaippoihin. Yökestoilua oli pakko koettaa siinä vaiheessa, kun esikoisen sänky oli joka aamu märkä yöllä falskanneen kertakäyttövaipan takia.

Nämä ekologiset, lapsentahtiset ja vaistovanhemmuuden arvot kumpuavat esiin myös yrityksen toiminnassa. Näitä myös tämä blogi tulee käsittelemään, sekä omia että vierailevien kirjoittajien ajatuksia. Emme myöskään unohda tuote-esittelyitä ja -vertailuja emmekä arvontoja ja etuja lukijoille. Meille voit myös ehdottaa aiheita ja jos sana on hallussa, niin ilmoittautua myös vierailevaksi kirjoittajaksi.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Pienten Päivä


Kiedo ry:n perinteinen Pienten Päivä -tapahtuma järjestetään jälleen tulevana lauantaina eli 21.4 klo 10-13 Jyväskylässä Puistokoulun ruokalassa. Paikalla on kestovaippa- ja kantoliinamyyjiä sekä yhdistyksiä esittelemässä omaa toimintaansa. Myös Vauvauva on mukana tapahtumassa. Tervetuloa!