maanantai 22. lokakuuta 2012

Imetysviikko oli ja meni

Suomessa vietettiin 15. - 21.10 kansainvälistä imetysviikkoa. Suomessa Imetyksen tuki ry tekee todella tärkeää työtä imetyksen edistämiseksi. Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa yhdistyksen sivuihin ja lukemassa Tarinapuusta toisten äitien kirjoituksia imetyksestä.

Vauvauvassa imetysviikkoa vietettiin päivittäin vaihtuvin tarjouksin. Syyslomani vuoksi muu uutisointi valitettavasti jäi vähemmälle huomiolle, mutta loman aikana lähes tulkoon valmistui ilmainen opas imetysliivien valinnasta ja tarkoitus tuossa oppaassa on paneutua myös imetyksen tärkeyteen. Opas tullaan liittämään valmistuttuaan verkkokauppaan muiden ilmaisten oppaiden joukkoon.

Viime viikolla lueskelin Aittokoski, Huitti-Malkan ja Salokosken vuonna 2009 ilmestynyttä kirjaa Imetyksen aika. Uusi suomalainen imetyskirja. Loppuun asti en kirjaa ihan vielä ole lukenut, mutta kirjassa on antropologinen katsaus menneiden vuosien imetyskulttuuriin ja aion ehdottomasti etsiä Riina Kohosen pro gradu -työn "Äiti, anna mulle tittiä". Kirjassa ollut artikkeli lainauksineen ja entisajan uskomuksineen oli todella mielenkiintoinen.

Metsämarja Aittokoski ja Märta Salokoski kirjoittavat kirjassa imetyksen taloudellisuudesta ja sen vaikutus on melkoinen, jo vuoden 2009 hintatasolla. Oletteko tulleet ajatelleeksi, että säästö lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana voi olla jopa 700 euroa? Kansallisella tasolla tämä tarkoittaa 35 miljoonaa euroa, mikäli syntyvyys on noin 50 000 lasta vuodessa. Toki kustannukset on laskettu niin, että lasta imetetään koko hänen ensimmäinen elinvuotensa eli kiinteideiden osuutta ei ole huomioitu. Siitä huolimatta imetys on melkoinen taloudellinen säästö unohtamatta muita imetyksen mukanaan tuomia hyötyjä.

Ennen imetysliivien valintaoppaan ilmestymistä kannattaa käydä vilkaisemassa Vauvauvan tarjouskoria. Sinne on päivitetty perusmustaa Boobin odotus- ja imetyspaitaa ja on siellä tarjouskorissa kyllä paljon muutakin. Boob on valmistajana kiinnittänyt imetyksen helppouden lisäksi huomiota tuotteiden mahdollisimman ekologiseen valmistukseen. Myös Sobean imetyspaidat on valmistettu luomupuuvillasta.

Itse voin lämpimästi suositella pestäviä liivinsuojia. Ne eivät tarttuneet kiinni rintoihin kuten kertakäyttöiset ja muutenkin pestävät liivinsuojat oli huomattavasti mukavammat käyttää. Itse jätin vielä imetyksen loputtua liivinsuojat pesulapuiksi. Suosittelen muuten pesemään liivinsuojat pesupussissa. Meillä yksi liivinsuoja eksyi jollakin ihmeellä pesukoneen nukkasihtiin ja ei kuulkaa ollut halpaa lystiä sen poistaminen.

perjantai 12. lokakuuta 2012

20 % alekoodi ja ilmaiset pikaoppaat

Kestovaippaviikko ja kansainvälinen kantoliinaviikko lähenevät loppuaan. Ensi viikolla vietetään puolestaan imetysviikkoa, joten tähän viikonloppuun on luvassa verkkokauppaan alekoodi. Ajalla 12. - 14.10 koodilla teemaviikot saat 20 % alennusta normaalihintaisista varastotuotteista. Koodi aktivoidaan tilauslomakkeen ensimmäisellä sivulla, sitä ei voi hyödyntää jälkikäteen. Alennus on voimassa myös puodilla. Verkkokauppaan pääset ostoksille tästä.

Olemme koonneet myös kestovaippojen ja kantoliinojen ilmaiset pikaoppaat. Oppaat on tarkoitettu kestovaippoihin ja kantoliinoihin tutustuville henkilöille. Oppaissa kerrotaan vaippojen ja liinojen eduista ja hyödyistä ja käydään eri tyypit läpi.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Päivän tarjous ja Kantoliinayhdistyksen upea video

Tämän päivän tarjouksena ovat kantosuojat. Itse käytin kantosuojaa molempia lapsia kantaessani, sillä koin sen silloin kätevämmäksi kuin kantotakin. Normaalisti lisälämpöä tarvitsi vain sen kannettavan ympärille, kun itselle tuli kantaessa lämmin jo muutenkin. Kantosuoja kulki aina mukana ja se oli näppärä autossakin laittaa peitoksi kaukalossa olevan lapsen päälle.






Käykäähän katsomassa Kantoliinayhdistyksen tekemä video kantamisen ilosta ja hyödyistä. Kantoliinayhdistyksen sivuilta löydät myös oman paikkakuntasi tapahtumat kantoliinaviikon aikana.


maanantai 8. lokakuuta 2012

Kestovaippaviikon ja kansainvälisen kantoliinaviikon juhlintaa

Vietämme Vauvauvassa 8. - 14.10 sekä Kestovaippaviikkoa että Kansainvälistä kantoliinaviikkoa. Sekä puodilla että verkkokaupassa on päivittäin vaihtuva tarjous. Nämä kaksi samaan aikaan osuvaa teemaviikkoa huipentuvat tulevana viikonloppuna, sillä ensi viikon maanantaista eteenpäin vietetään Imetysviikkoa. Lisää tapahtumista voit käydä lukemassa seuraavilta sivuilta:

Kantoliinaviikko: Kantoliinayhdistyksen blogiBabywearing Internationalin sivut
Imetysviikko: Imetyksen tuen sivut