keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Miten teillä nukutaan?

Vauvauvan facebook-sivulla keskusteltiin joku aika sitten siitä, missä perheen lapset nukkuvat. Keskustelu alkoi tämän artikkelin pohjalta. Telegraphin sivuilla kirjoitettiin lastenlääkärin ehdotuksesta, jonka mukaan alle kolmevuotiaiden lasten tulisi nukkua samassa vuoteessa äitinsä kanssa.

Tätä mieltä on lastenlääkäri Nils Bergman Cape Townin yliopistosta Etelä-Afrikasta. Hänen mukaansa äidin ja lapsen samassa sängyssä nukkumisella on monia etuja. Tärkeimpänä hän pitää äidin ja lapsen suhteen vahvistumista ja myös lapsen uni on parempaa äidin lähellä kuin omassa sängyssä. Samassa sängyssä nukkuminen edistää lapsen aivojen kehitystä. Eri huoneissa nukkuminen saattaa altistaa myöhemmässä vaiheessa käytösongelmille. Kiteytettynä samassa sängyssä nukkuminen alentaa lapsen stressitasoa, kun hän saa olla äitinsä lähettyvillä.

Kuinka tämä toimii käytännössä? Tapoja on olemassa yhtä monta kuin on perheitä. Perheet ovat valinneet itselleen sopivan tavan hoitaa nukkumisjärjestelyt niin että jokainen nukkuu yönsä mahdollisimman hyvin. Toisilla lapset nukkuvat omissa sängyissään samassa huoneessa vanhempien kanssa, toiset lapset nukkuvat omissa huoneissaan, osa lapsista nukkuu vieressä osan yöstä. Miten teillä?

perjantai 14. syyskuuta 2012

Uutta monella rintamalla

Hui, kuinka viimeisestä blogipostauksesta onkaan vierähtänyt aikaa. Syksy on saapunut kiireineen niin meidän perheeseen kuin puodillekin.

Puodille on kuriirit kantaneet viikoittain uutuuksia. Puoti on täyttynyt Nosh Organicsista, Geggamojasta, Nova Starista, Boobista ja uutuusmerkki Sobeasta, joka valmistaa luomupuuvillaisia imetyspaitoja. Myös ManyMonthsin merinovillaisia kypärämyssyjä, tumppuja ja lapasia saapui varastoon. Syksyn aikana on odotettavissa täydennystä kestovaippavalikoimaan ja ainakin yksi Special-mallisto.

Suositut kestovaippa- ja kantoliinainfot jatkuvat nyt syksyllä uudistetuilla sisällöillä. Varaa oma paikkasi sähköpostitse info[@]vauvauva.fi. Infoja on syksyn aikana seuraavasti:

Lauantai 22.9 klo 15 Kantoliinat ja -reput 
Tiistai 9.10 klo 17.30 Kestovaipat 
Lauantai 27.10 klo 15 Kantoliinat ja -reput 
Lauantai 10.11 klo 15 Kestovaipat



Vauvauva on aloittanut myös kotikutsut. Voit siis tutustua rauhassa ystäviesi kanssa Vauvauvan valikoimaan kotona. Laita viestiä Mialle, miavuorenmaa[@]luukku.com ja varaa omat kutsusi.


Syksyn aikana meidät löydät myös seuraavista paikoista:

Lauantai 6.10 Viitasaaren keskuskoulu, MLL:n kirppari klo 10 - 12
Lauantai 6.10 Jyväskylä, Kansalaistoiminnankeskus Matara, Pienten kirppis klo 10 - 13
Lauantai ja sunnuntai 1. - 2.12 Jyväskylä, Paviljongin Joulumarkkinat