Vauvauvan facebook-sivulla keskusteltiin joku aika sitten siitä, missä perheen lapset nukkuvat. Keskustelu alkoi tämän artikkelin pohjalta. Telegraphin sivuilla kirjoitettiin lastenlääkärin ehdotuksesta, jonka mukaan alle kolmevuotiaiden lasten tulisi nukkua samassa vuoteessa äitinsä kanssa.
Tätä mieltä on lastenlääkäri Nils Bergman Cape Townin yliopistosta Etelä-Afrikasta. Hänen mukaansa äidin ja lapsen samassa sängyssä nukkumisella on monia etuja. Tärkeimpänä hän pitää äidin ja lapsen suhteen vahvistumista ja myös lapsen uni on parempaa äidin lähellä kuin omassa sängyssä. Samassa sängyssä nukkuminen edistää lapsen aivojen kehitystä. Eri huoneissa nukkuminen saattaa altistaa myöhemmässä vaiheessa käytösongelmille. Kiteytettynä samassa sängyssä nukkuminen alentaa lapsen stressitasoa, kun hän saa olla äitinsä lähettyvillä.
Kuinka tämä toimii käytännössä? Tapoja on olemassa yhtä monta kuin on perheitä. Perheet ovat valinneet itselleen sopivan tavan hoitaa nukkumisjärjestelyt niin että jokainen nukkuu yönsä mahdollisimman hyvin. Toisilla lapset nukkuvat omissa sängyissään samassa huoneessa vanhempien kanssa, toiset lapset nukkuvat omissa huoneissaan, osa lapsista nukkuu vieressä osan yöstä. Miten teillä?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhe. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhe. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 26. syyskuuta 2012
sunnuntai 3. kesäkuuta 2012
Arjen hallinta
Ajatuksen tähän postaukseen sain ollessani naisyrittäjäkollegani kanssa lounaalla. Aihe on sellainen, joka nousee meidän naisyrittäjien keskuudessa esiin tiuhaan tahtiin. Sivusimme aihetta lounaalla lyhyesti, mutta mietimme miten hankalaa on yhdistää työ, varsinkin jos sitä tehdään kotoa käsin, ja perhe-elämä ilman että läsnäolo lapsen kanssa kärsii. Miten ihmeessä sitä saa kaiken yhdistettyä?
Silloin kun itse perustin yrityksen, oli yliopisto-opinnot gradua vaille valmiit ja silti äitiyslomalla / kotihoidontuen aikana koin kaipaavani jotain omaa ja ekstratuloa tukien lisäksi. Jotenkin kuvittelin vielä pystyväni yhdistämään koko paletin harmoniseksi kokonaisuudeksi. Varmaan arvaatte ja osa ehkä tietääkin, miten siinä kävi. Gradu roikkui viisi vuotta, kun sen sitten vihdoin ja viimein viime keväänä pusersin kasaan. Jostain oli vain pakko luopua, kun kaikkea en ehtinyt hoitamaan niin hyvin kuin olisin halunnut.
Esikoisen pikkuvauva-aikana tein yrityksen töitä ja yritin rääsiä gradua kasaan päiväunien aikana ja illalla, joskus öitä myöten. Joten kuten tässä onnistuin ja ihmeen pitkään. Toisen lapsen odotusaikana gradun kirjoitus jäi täysin, kun samaan aikaan etsimme isompaa asuntoa ja mietimme yrityksen toimitilaratkaisua.
Muuton ja toisen lapsen jälkeen tuntui sille, etten mitenkään pysty pitämään kaikkia lankoja käsissäni. Väsymys painoi ja loppuun palaminen ei varmasti ollut kovin kaukana. Siinä tilanteessa oli hyvä äiti kaukana.
Arki helpottui huomattavasti, kun esikoinen aloitti päivähoidon. Esikoinen nautti toisten lasten seurasta, joten päivähoidon aloitus oli itselleni paljon vaikeampi paikka. Koin huonoa omaatuntoa siitä, että olin joutunut laittamaan lapseni päiväkotiin enkä kyennyt hoitamaan heitä kotona.
Päivähoidon myötä minulle aukesi mahdollisuus hoitaa kaikki työasiat silloin, kun esikoinen ja nykyään myös toinenkin lapsi, on hoidossa. Onneksi minulla on mahdollisuus siihen, että voin viedä lapset hoitoon vasta yhdeksän maissa ja hakea heidät suht aikaisin kotiin. Saamme touhuta aamun askareet rauhassa ja iltaisin on aikaa viettää aikaa yhdessä ilman että tarvitsee miettiä tekemättömiä töitä.
Meidän arjen hallintaa lyhytkin päivähoito helpottaa huomattavasti ja olen myös oppinut luopumaan täydellisyyden tavoittelusta. Aiemmin kodin joka nurkan piti kiiltää ja tavaroiden olla järjestyksessä, mutta tästä tavoitetilasta luistetaan nykyään aikalailla. On ollut ihanaa löytää uudelleen se tunne, kun voi vaan olla ja heittäytyä täysillä mukaan lasten touhuihin ja keskittyä vain heihin.
Silloin kun itse perustin yrityksen, oli yliopisto-opinnot gradua vaille valmiit ja silti äitiyslomalla / kotihoidontuen aikana koin kaipaavani jotain omaa ja ekstratuloa tukien lisäksi. Jotenkin kuvittelin vielä pystyväni yhdistämään koko paletin harmoniseksi kokonaisuudeksi. Varmaan arvaatte ja osa ehkä tietääkin, miten siinä kävi. Gradu roikkui viisi vuotta, kun sen sitten vihdoin ja viimein viime keväänä pusersin kasaan. Jostain oli vain pakko luopua, kun kaikkea en ehtinyt hoitamaan niin hyvin kuin olisin halunnut.
Esikoisen pikkuvauva-aikana tein yrityksen töitä ja yritin rääsiä gradua kasaan päiväunien aikana ja illalla, joskus öitä myöten. Joten kuten tässä onnistuin ja ihmeen pitkään. Toisen lapsen odotusaikana gradun kirjoitus jäi täysin, kun samaan aikaan etsimme isompaa asuntoa ja mietimme yrityksen toimitilaratkaisua.
Muuton ja toisen lapsen jälkeen tuntui sille, etten mitenkään pysty pitämään kaikkia lankoja käsissäni. Väsymys painoi ja loppuun palaminen ei varmasti ollut kovin kaukana. Siinä tilanteessa oli hyvä äiti kaukana.
Arki helpottui huomattavasti, kun esikoinen aloitti päivähoidon. Esikoinen nautti toisten lasten seurasta, joten päivähoidon aloitus oli itselleni paljon vaikeampi paikka. Koin huonoa omaatuntoa siitä, että olin joutunut laittamaan lapseni päiväkotiin enkä kyennyt hoitamaan heitä kotona.
Päivähoidon myötä minulle aukesi mahdollisuus hoitaa kaikki työasiat silloin, kun esikoinen ja nykyään myös toinenkin lapsi, on hoidossa. Onneksi minulla on mahdollisuus siihen, että voin viedä lapset hoitoon vasta yhdeksän maissa ja hakea heidät suht aikaisin kotiin. Saamme touhuta aamun askareet rauhassa ja iltaisin on aikaa viettää aikaa yhdessä ilman että tarvitsee miettiä tekemättömiä töitä.
Meidän arjen hallintaa lyhytkin päivähoito helpottaa huomattavasti ja olen myös oppinut luopumaan täydellisyyden tavoittelusta. Aiemmin kodin joka nurkan piti kiiltää ja tavaroiden olla järjestyksessä, mutta tästä tavoitetilasta luistetaan nykyään aikalailla. On ollut ihanaa löytää uudelleen se tunne, kun voi vaan olla ja heittäytyä täysillä mukaan lasten touhuihin ja keskittyä vain heihin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)