torstai 24. toukokuuta 2012

Kuohuttava imetys

Imetys sai paljon uutistilaa toissa viikolla, kun Time-lehti uutisoi näyttävästi jo kansikuvassaan taaperoimetyksestä. Kuva herätti paljon keskustelua taaperoimetyksestä ja etenkin siitä, miksi noin vanhaa lasta vielä imetetään.



Kuten Jamie Lynne Grummet itsekin haastattelussa totesi, hänestä on normaalia imettää kolme vuotiasta lastaan,  häntä itseään on imetetty kuusi vuotiaaksi saakka. Hänen mielestään taaperoimetys vain on jotakin, mihin emme ole tottuneet nykyisessä kehittyneessä yhteiskunnassamme. 

Muun muassa imetystä pohti Maija Aalto Helsingin Sanomien kolumnissaan Pelottavat tissit 20.5. Pienten lasten imetys koetaan luonnolliseksi, mutta jo yli yksi vuotiaan imetystä pidetään outona. Mistä tämä johtuu? Miksi imetys herättää niin paljon tunteita, että ulkopuolisenkin on siihen pakko puuttua? 

Lisää vettä myllyyn lisäsi Virpi Salmi, hänkin Helsingin sanomien kolumnisti, kirjoittamalla 22.5 Kiintymyshömelöt-kolumnin. Salmen provokatiivinen kirjoitustyyli on kirvoittanut kielenkannat puolesta ja vastaan imetystä ja kiintymysvanhemmuutta. Kommentteja voi käydä lukemassa esimerkiksi hänen kolumninsa yhteydessä olevasta keskustelusta. 

Samaan aikaan Thl julkaisi tiedotteen, miten imetyssuositukset eivät toteudu. Tilanne on kuitenkin parempi kuin viisi vuotta sitten. Suurimmaksi ongelmaksi koetaan imetysneuvonnan puute ja tuki. Miksei terveydenhuoltohenkilöstö ole tietoinen Imetyksen tuen tekemästä arvokkaasta työstä ja opasta äitejä imetystukihenkilöiden luokse, jos oma asiantuntijuus ei riitä? 

Imetyksellä on monia etuja sekä äidille että lapselle. Tietoa näistä löytyy esimerkiksi sekä Imetyksen tuen sivuilta että Kiintymysvanhemmuus-sivustolta. Henkilökohtaisesti itse koin imetyksen helpoksi tavaksi ruokkia lasta missä tahansa. Imetyspaidat olivat näppäriä julkisella paikalla enkä muista kenenkään ikinä kommentoineen julki-imetystäni negatiivisesti. Molempien lasten imetys meillä loppui vuoden ja kolmen kuukauden iässä. Pidempäänkin olisin voinut imettää eikä meillä ollut mitään erityistä syytä lopettaa, mutta koin, että molemmat lapset olivat valmiita imetyksen loppumiseen ja lopetus tapahtui yhteisesti. Taisi käydä jopa niin, että minä surin imetyksen loppumista lapsiani enemmän. Onneksi lapset tykkäävät hakeutua syliin.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

PaaPii Special Edition

Puodille ja verkkokauppaan saapui eilen Nosh Organicsin ja PaaPii designin yhdessä toteuttama mallisto. Kuosit on suunnitellut PaaPii designin Anniina Isokangas ja  tuotteet on valmistanut Nosh Organics. Kuoseina on bambeja, robotteja ja sieniä.



Materiaalina on 100 % luomupuuvilla ja värjäyksessä käytetyillä väriainella on Öko-tex -sertifikaatti, joten tuotteet ovat tutkitusti haitta-aineettomia. Niin Nosh Organicsille kuin meillekin tuotteiden turvallisuus ja ekologisuus ovat tärkeä asia. Lisää Nosh Orcanicsin tuotteista voit lukea täältä.



Nosh Organics aloittaa myös neulosten myynnin ja meille on tulossa laaja valikoima aiemmilta kausilta tuttuja kuoseja kotiompelijoiden käyttöön. Innolla odotamme saapuvia neuloksia ja myös ensi syksyn neuloskuosit on jo julkaistu. Kuvia ensi syksyn neuloksista löydät facebook-sivuiltamme.



torstai 10. toukokuuta 2012

Vauvauvan arvot

Suoritan Tiimiakatamian aikuiskoulutuksen puolella yrittäjän ammattitutkintoa ja yhden valmennuskerran aiheena oli yrityksen arvot, visio ja missio. Toki jo ennen tuota valmennuskertaa olin pohtinut yrityksen arvoja. Tein itselleni listan ja kysyin sen jälkeen Vauvauvaa kuvaavia sanoja facebook-sivun tykkääjiltä. Ilokseni huomasin, että esiin nousseet sanat olivat samoja kuin kirjoittamassani listassa.

Tiivistin arvot kolmen sanan / käsitteen alle. Luonnonmukaisuus tarkoittaa puhtaita, mahdollisimman vähän prosessoituja ratkaisuja. Mutta se tarkoittaa myös laajemmassa mittakaavassa pehmeitä arvoja ja lapsentahtisuutta. 

Toinen käsite on kestävä kehitys. Haluamme panostaa korkeaan laatuun ja luomuun, puhtaisiin ratkaisuihin, jotka kuormittavat mahdollisimman vähän ympäristöä. Tämän vuoksi meillä on käynyt kääntymässä muutamia merkkejä, jotka ovat tippuneet pois valikoimasta, koska ne eivät ole täyttäneet asettamiani kriteereitä. Haluan, että asiakas on ehdottoman tyytyväinen ostamiinsa tuotteisiin.

Kolmanneksi käsitteeksi laitoin halun palvella. Tämä tarkoittaa sitä, että asiakkaan tulee kokea olevansa tervetullut ottamaan meihin yhteyttä tai asioimaan puodille ja hänen tulee saada asiantuntevaa ja ystävällistä palvelua. Asiakaspalvelu on osa onnistunutta asiakaskokemusta.

Vauvauvan Facebook-sivun tykkääjien sanojen joukosta mieltäni lämmitti erityisesti sana kodikas. Ihanaa, että puoti mielletään kodikkaaksi paikaksi, jossa on välitön tunnelma. Tämä adjektiivi vahvistaa ainakin omaa mielikuvaani siitä, että olemme onnistuneet toteuttamaan arvoja myös käytännössä. Ja näiden arvojen eteen teemme työtä myös jatkossa.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Alekuponki

Toukokuun aikana tehtyihin ostoihin laitamme sekä puodilla että verkkokaupassa mukaan 15 % alekupongin, joka on voimassa kesäkuun ajan. Alekoodi koskee normaalihintaisia varastotuotteita. Verkkokauppaan pääset tästä.